Ammatillista luovuuden kajoa suoraan Hämeen ammattikorkeakoulusta

26.09.2016

– Halusimme että Suomen Kädentaidot -messuilla on esillä tuoretta, kiinnostusta herättävää suunnittelu- ja valmistusosaamista Hämeen ammattikorkeakoulun jalkine- ja vaatetusmuotoilijoilta, kertoo Tarja Saari HAMK:ista.


Mallistot ovat syntyneet jokaisen tekijän oman suunnittelijaidentiteetin kannattelemina; jollekin se on oman visuaalisen maailman ilmaisemista, toiselle materiaalitutkimusta ja eri työstötekniikoita. Kolmas kokee asiakkaan tarpeet kaikkein tärkeimmäksi drivereikseen. Mallistot rakentuivat systemaattisen tuotesuunnittelu- ja valmistusprosessin kautta osana opintoja. Mallistojen tuotteita on määritelty, ideoitu, karsittu, kokeiltu, kehitetty eteenpäin ja toteutettu.


Suomen Kädentaidot -messuilla esiteltävät mallistot on valittu asiantuntijavalitsijoiden toimesta yhteensä 32 nuoren suunnittelijan mallistojen joukosta ja ne edustavat HAMK:in vuosikurssin 2013 muotoilijoiden osaamista.


hamk

 

hamk2


03.04.2017 Seurataan yhdessä uuden käsityökirjan etenemistä

29.11.2016 Käsityökaupunki Tampere tuo uuden käsityötapahtuman huhtikuulle

21.11.2016 Kauneimpana messuosastona palkittiin Design Anu Pylsyn messuosasto

17.11.2016 Suomen Kädentaidot Uutuustuote 2016 on Valona designin Halo-ketjukoru

17.11.2016 Yhteistyökilpailuissa palkittiin asusteita, villasukkia ja joulukortteja

17.11.2016 Taito-Finlandia 2016 -voittaja on kenkäsuunnittelija Terhi Pölkki

26.09.2016 Ammatillista luovuuden kajoa suoraan Hämeen ammattikorkeakoulusta

05.09.2016 Kädentaitoja ja marttailua

15.08.2016 Uudeksi ilmeeksi jotain kaunista, herkkää ja jännittävää – lankaperuukki?

Toiminnan takaa Netland AppRunner
Tampereen Messut Oy | Ilmailunkatu 20 | 33900 Tampere | info (a) tampereenmessut.fi | www.tampereenmessut.fi
Asiakaspalvelu | p. 0207 701 222 (ark. klo 8–16) | asiakaspalvelu (a) tampereenmessut.fi

Tampere Trade Fairs Ltd | Ilmailunkatu 20 | FIN-33900 Tampere | info (a) tampereenmessut.fi | www.tampereenmessut.fi
Customer service | Tel.+358 207 701 222 (on weekdays 8 am - 4 pm) | customerservice (a) tampereenmessut.fi

Oikeudet muutoksiin pidätetään. All rights reserved for changes.