Bää!-kirjaprojekti: Filmiä ja silmukoita
Bää-kirjaprojekti 15.09.2017
Tule mukaan seuraamaan uuden käsityökirjan BÄÄ! Neulo & virkkaa suomenlampaan villasta valmistumista! Pääset kurkistamaan kirjanteon vaiheisiin joka kuun 1. ja 15. päivä marraskuuhun saakka.
Jos olen laskenut viime aikoina lampaita, niin olen tainnut laskea muutaman silmukankin. Niin on tehnyt myös Moreeni-kustantamon kustannustoimittaja Päivi Ylöstalo. Kun on kuukausia paininut ohjeitten kanssa lähinnä yksin ja yrittänyt kirjoittaa ne mahdollisimman ymmärrettävään muotoon, on helpottavaa, kun joku muukin käy ohjeet läpi, tarkistaa oikeakielisyyden ja joko varmistaa ne ymmärretyksi tai pyytää täsmennyksiä. Vielä helpottavampaa tässä kaikessa jännityksessä on, kun yhteistyökumppani on yhtä ammattimainen ja kannustava työssään kuin Päivi. Ohjeet käydään oikoluvun aikana läpi useaan kertaan tarkoituksena poimia kaikki puutteet ja virheet korjattaviksi ennen kirjan taittoa ja vielä uudestaan ennen kirjan painoon menoa.
Saatuani tänään vihdoin ja viimein kirjan esipuheen kirjoitettua hyppäsin kirjoittamisen ääreltä suoraan tuotekuvien pariin. Kirjaa kuvataan sekä digitaalikameralla että perinteiseen tyyliin Hasselblad-filmikameralla mustavalkoiselle filmille. Otimme kuvaa kuvan ottamisesta. Jokseenkin hektistä, mutta puristuksen jaksaa, kun projekti on niin kiva kuin BÄÄ!
Silmukoiden välistä,
Sanna