Suomen Kädentaidot

Ensimmäistä kertaa näytteilleasettajana?

Lue alta näytteilleasettajan täsmävinkit onnistuneeseen messukokemukseen!

 

Ennen messuja

Näytteilleasettajan muistilista
Olemme koonneet näytteilleasettajille kätevän muistilistan, jota seuraamalla tärkeimmät valmistelut tulee hoidettua ajallaan.

Muistilista

Extranet-näytteilleasettajaportaali
Käytössämme on extranet-palvelu, josta löytyy kattavasti messutietoa sekä lomakkeet mm. messuopastietojen täyttämiseen, näyttelytekniikan tilaamiseen ja kulkulupien tekemiseen. Tunnukset palveluun lähetetään näytteilleasettajille syyskuun alussa ja tämän jälkeen viikoittain uusien sopimusten yhteyshenkilöille.

Extranetiin

Näytteilleasettajan vapaaliput
Näytteilleasettajille kuuluu 10 kpl sunnuntaivapaalippuja, joilla voi kutsua omia asiakkaita messuille. Huomioithan, että lippu käy sisäänpääsynä VAIN viimeisenä messupäivänä sunnuntaina 17.11.2024.
Näytteilleasettajille on tarjolla myös 9 € hintaan messulippuja, joilla pääsee vierailemaan messuilla vapaavalintaisena päivänä.
Lunastuslinkki lähetetään näytteilleasettajille viikolla 38 ja sen jälkeen tehdyille sopimuksille viikoittain aina messuihin saakka.


Rakennus- ja purkuaikana

Kulku rakennusaikana
Rakennus- ja purkuaikana osastolla auttavat henkilöt pääsevät kulkemaan messualueella pääaulan infoista noudettavalla ilmaisella rakentajakortilla. Messuaikana työskentelevä henkilökunta voi käyttää näytteilleasettajakortteja kulkulupina myös rakennus- ja purkuaikana.

Mistä tuodaan tavaroita ja milloin
Osastolle tuotavat tavarat tuodaan rakennusaikana to 14.11. klo 8-22 / ensimmäisenä messuaamuna klo 7-9.30 huolto-ovista. Jokaisessa hallissa on isot huolto-ovet, joilla kulunvalvonta päästää näytteilleasettajia sisään. Avoinna ovat seuraavat huolto-ovet: A2, A8, A9, C17, C21, D25, E3 ja E6. Katso kartta ovien sijainnista tästä.

Kuljetusalustat ja autolla ajaminen halliin
Huolto-ovilla on saatavilla rajallinen määrä vedettäviä kuljetusalustoja lainattavaksi. Autolla ajaminen osastolle asti on kielletty. Autolla saa ajaa huolto-ovella olevan suojamaton päälle tavaroiden purkamisen ajaksi, minkä jälkeen auto tulee ajaa takaisin p-paikalle. Pysäköintikorttia ei tarvitse rakennusaikana.

Rakenneinfoa:
Pakolliset rakenteet osastolla ovat seinät, jotka erottavat osastosi viereisten näytteilleasettajien osastoista sekä matto. Koko osasto tulee varustaa matolla. Maton tulee olla paloa levittämätön (luokka L). Maton kiinnittäminen suoraan hallin lattiaan on kielletty.
Yhden seinäelementin mitat: korkeus 250cm, leveys 100cm
Otsalaudan mitat: paksuus: 3–6 mm, korkeus: 212 mm, näkyvä osuus: 200 mm, leveys 1m (otsalauta on yhtenäinen 5 m asti, tämän jälkeen tukipylväs katkaisee otsalaudan.)


Messuaikana

Kulkuluvat eli näytteilleasettajakortit
Tulostetaan ennen messuja extranetistä. Kortteja on saatavilla osaston koon mukaan: 4m2/2kpl, 6m2-10m2/3kpl, 11-20m2/6kpl, yli 20m2/6kpl +3 kpl jokaista alkavaa kymmentä neliötä kohti. Näytteilleasettajalle kuuluu myös ilmainen pysäköinti. Pysäköintikortin saat kulkuluvan kanssa samalta lomakkeelta.

Näytteilleasettajien taukotila
Näytteilleasettajille on varattu oma taukotila Seminaarikeskuksesta, jossa voi rentoutua ja evästellä messupäivien lomassa. Käynti Seminaarikeskukseen pääaulasta ravintola Arlandan sisäänkäynniltä portaat ylös toiseen kerrokseen. Paikalle on opasteet. Tilassa on käytössä mikro eväiden lämmittämistä varten.

Näytteilleasettajien wc-tilat
Näytteilleasettajille ei ole varattu erillisiä wc-tiloja, mutta suosittelemme rauhallisia Seminaarikeskuksen vessoja. Vessat sijaitsevat näytteilleasettajien taukotilan vieressä. Käynti vessoille pääaulasta ravintola Arlandan sisäänkäynnistä rappuset ylös toiseen kerrokseen.

Tuurausapua messuajalle
Messupäivien ajaksi on mahdollista tilata tuurausapua Tampereen 4H-yhdistyksen nuorista (15–19 v.) yrittäjistä esimerkiksi lounas- ja kahvitaukojesi ajaksi. Toimithan nopeasti, sillä ajat varataan nopeasti. Tilaukset: Niina Perkiö, puh. 044 980 3150. Viimeinen tilauspäivä 4.11.2024.

Näytteilleasettajaravintola ja kahvietu
Näytteilleasettajille on varattu messuajaksi oma ravintola sujuvampaa ruokailua varten. Tarjolla myös kahvi etuhintaan näytteilleasettajakorttia näyttämällä. Tarkemmat ravintolatiedot julkaistaan messujen nettisivuilla sekä näytteilleasettajatiedotteessa lähempänä tapahtumaa.