Suomen Kädentaidot

Cinderella 2.0 New Yorkin Muotiviikoilla - Lasi muodin materiaalina

la 16.11.2024 13:30-13:55

Muoti & Design -lava, E-halli

Suomalainen nykymuotoilu on yhä aliedustettuna kansainvälisillä foorumeilla. Meidän on aika ottaa suurempia askelia ja sijoittaa nykymuotoiluun ja taiteeseen. Ne ovat voimia, jotka muokkaavat kulttuuria ja yhteiskuntaa – ja niiden arvo kasvaa jatkuvasti.

Sini Majurin ja Marja Hepo-ahon luoma Infinity Vessel-teos vei suomalaista lasia New Yorkin Muotiviikkojen catwalkeille maailman korkeimpina lasikenkinä. Kahdeksanosainen pukuveistosten mallisto otti kantaa naiseuden arkkityyppeihin – sekä esimerkiksi lisääntymisoikeuksiin ja kehollisuuteen tässä ajassa. Teoksissa lasi sekoittui tuftaukseen, Spinnovan innovatiivisiin jätekuituihin, 3D-tulostettavaan puuhun sekä suomalaiseen Lapin lehtikultaan.

Monialaisen työryhmän jäseniä tulee kertomaan hankkeesta – sekä siitä, mitä täytyy tapahtua, jotta Suomi voisi nousta todelliseksi muotoilun suurvallaksi. Tarvitaan lisää kunnianhimoisia projekteja, lisää yhteistyötä ja ennen kaikkea lisää resursseja.

Taiteilijat korostavat perinteisten alojen rajat ylittävää, poikkitieteellisten ja taiteellisten yhteistyöprojektien merkitystä uusien toimintamallien luomisessa. Yhdistämällä eri alojen osaamista – perinteiset käsityötaidot, teknologian ja taiteen – syntyy uusia ja rohkeita rakenteita, jotka muovaavat tulevaisuuden suuntaa. Nämä avaavat ovia innovaatioille, jotka ovat välttämättömiä, jotta voimme kehittyä ja löytää uusia tapoja luoda ja toimia.

https://infinityvessel.com/

Esiintyjä: Sini Majuri, Lasitaiteilija