Rockfestivaalin kaltainen hurmos koettiin Euroopan suurimmilla kädentaitojen messuilla
Tiedote 20.11.2023
Kädentaitojen ystävien vuoden kohokohta Suomen Kädentaidot -tapahtuma inspiroi jälleen tuhansia vierailijoita kolmen päivän aikana. Jo 27. kerran järjestetty tapahtuma keräsi lähes 42 000 kävijää ja yli 700 näytteilleasettajaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen.
– Täällä on niin valtavasti nähtävää ja koettavaa. Sovimme ystävien kanssa etukäteen budjetin, jossa tulee pysyä, mutta usein epäonnistumme ja pankkiautomaatilla on vierailtava kesken messuvierailun. Ohjelma on kiinnostavaa ja messuvierailut jäävät mieleen, summaa Porista messuille saapunut Marja Muurimäki.
Tällä kertaa Muurimäellä oli vierailulle myös yksi aivan erityinen syy, hän oli tullut katsomaan poikansa Teemu Muurimäen lavaesiintymisiä sekä pukunäyttelyä. Muurimäen haastattelut olivat yksi messujen suosituimmista ohjelmanumeroista. Myös huippusuunnittelijan pukunäyttelyyn jonotettiin messujen vilkkaimpina hetkinä ottamaan valokuvia Käärijän jo ikoniseksi muodostuneesta, limenvihreästä bolerosta. Suosittuja ohjelmanumeroja olivat kädentaitojen työpajat, joissa kävijät pääsivät itse tekemään ja kokemaan.
– Olemme koulussa tehneet karstausta ja tämä on kiva käsityötekniikka. Karstauksen jälkeen tästä kehrätään lankaa, esittelivät kättensä jälkiä Lamminpään koulun 5. luokkalaiset Linnea Ursin ja Kerttu Siekkinen. Kerttu vieraili tapahtumassa toista kertaa Linnean ollessa ensikertalainen.
Iloinen mieli yhdisti asiakkaita ja näytteilleasettajia
Kävijöiden tapaan suurimmalle osalle näytteilleasettajista tapahtuma on jokavuotinen perinne. Tänä vuonna 25. juhlavuottaan juhliva askartelutarvikeliike Sinelli on ollut miltei perustamisestaan asti mukana Suomen Kädentaidot -messuilla.
– Meillä on mennyt tosi hyvin. Yleistunnelma on ollut hyvä ja asiakkaat ovat olleet iloisella mielellä. Muutimme tälle vuodelle onnistuneesti toimintatapaamme ja uutuutena on ollut muun muassa osaston askartelupaja. Kädentaitotapahtumat ovat meille tärkeitä paikkoja, kun saamme tavata asiakkaita ja tuoda uusia trendejä esille. Olemme ehdottomasti mukana myös ensi vuoden messuilla, kertoo hetkeksi myyntityöstä irrottautumaan päässyt toimitusjohtaja Jarkko Mutta.
Mukaan mahtuu joka kerta myös ensimmäistä kertaa paikalla olevia, kuten värikkäämpää pukeutumista ja sisustusta tarjoileva imatralainen Virkkukoukkunen, joka viettää brändin 30-vuotisjuhlia.
– Messuilla on ollut todella mukava tunnelma. Näytteilleasettajien ja asiakkaiden kanssa on ollut välitön meininki ja järjestelyt ovat toimineet hyvin. Olemme saaneet tavata kasvotusten vakkariasiakkaita, jotka ovat käyneet liikkeessämme tai tilanneet verkkokaupasta. Olemme tavoittaneet myös uusia asiakkaita, mikä on tapahtumiin osallistumisen idea. Tapasimme myös Suomikki-yhteisön muita yrittäjiä, mikä toi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Oli sydäntä lämmittävää nähdä yhteisön yritysten vaatteita mukana muotinäytöksessä, johon mekin osallistuimme, kertoo yrittäjä ja perustaja Tiina Kärkäs-Sund.
Suomikki on yhteisö, joka haluaa tehdä kotimaisen valmistuksen näkyväksi ja kerää yhteen Suomessa tuotteensa valmistavat muotibrändit.
Arvostetut käsityöalan tunnustukset ja palkinnot jaettiin – vuoden uutuustuote on Tuomaantähti
Messuilla jaettiin jälleen useita alan tunnustuksia ja palkintoja. Saimi Hoyer valitsi Taito-Finlandian voittajaksi virkkausguru Molla Millsin, joka palkittiin Forsman Teen sponsoroimalla palkinnolla. Vuoden Artesaaniosaaja 2023 tunnustuksen sai tekstiili- ja muotialan Kirsi Launiainen.
Suomen Kädentaidot Uutuustuote 2023 -kilpailun voittajaksi valittiin Tuomaantähti, joka saanut inspiraationsa joulun perinnekoristeesta, tuomaanrististä. Kilpailu tukee kotimaista käsityötä nostamalla esille hyvin suunniteltuja kädentaitojen tuotteita.
– Palkinnon voittaminen tuntuu innostavalta. Tuotesuunnittelu eteni vauhdilla ideasta valmiiksi tuotteeksi. Tuomaantähti on Taito Varsinais-Suomen ja Hermanni Vuorisalon yhteistyönä valmistunut tuote ja saimme ikuistettua siihen sekä toimivan idean että persoonallisen, omaleimaisen kädenjäljen, kertoo Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Tiina Aalto.
Suomen Kädentaidot järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa ensi vuonna 15.–17.11.2024. Vuoden 2024 tapahtuman teema Ole rohkeasti sinä keskittyy käsityötaitureiden ja kädentaitojen persoonallisuuteen, yksilöllisyyteen ja omaleimaisuuteen. Jokainen käsitöitä tekevä voi löytää kädentaitojen maailmasta oman tapansa ilmaista itseään.
LISÄTIEDOT: www.kadentaidot.fi
Instagram @suomenkadentaidot, Facebook: Suomen Kädentaidot -messut, #kädentaidot #kädentaitajat
Tampereen Messut -konserni, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi
Paula Karhu, projektipäällikkö, p. 040 071 6199
Heidi Pitkämäki, brändi- ja viestintäjohtaja, p. 040 768 8377