Kansallispuku elää – muuta mielikuvia messuilla
Uutinen 15.08.2017
Suomen Kädentaidot 2017 -messuilla kansallispuvut ovat ennennäkemättömän isossa roolissa. Marraskuun tapahtumassa järjestetään esimerkiksi viralliseen Suomi 100 -ohjelmistoon kuuluva Kansallispuvussa roadshow, joka esittelee yli 100 suomalaista kansallispukua, ja myös messukävijöitä kannustetaan pukeutumaan messuille kansallispukuun tai sen osiin. Myös tunnettu kansallispukuvalmistaja ja Vuoden käsityöläinen 2017 Soja Murto saapuu Tampereelle ja kokoaa E-halliin kansallispukunäyttelyn.
–1700–1800-luvuilla Suomessa talonpoikaisväestön käytössä ollut juhlapuku oli upea käsityötaidon osoitus. Näiden asujen nykyisin valmistettavat toisinnot ovat kansallispukuja. Tällä hetkellä Suomessa on yli 400 kansallispukua, joista reilut 100 on Suomen Kansallispukuneuvoston hyväksymiä, kertoo kansallispukuja valmistava yrittäjä Soja Murto.
Asusteilla tärkeä rooli – muotokieli kertoo kauneusihanteesta
Kansallispuku ei muodostu pelkästään hameesta tai housuista ja paidasta, myös asusteilla on oma tärkeä roolinsa kokonaisuudessa. Puvuilla on voitu osoittaa esimerkiksi kantajansa siviilisääty, varallisuus sekä kotipaikka: siviilisäädyn ja uskonnon osoittivat aikoinaan päähineet ja varallisuuden taas silkin, veran ja ostopitsien määrä. Puvuissa näkyy myös entisajan naisihanne:
– Naisen puvun yleisvaikutelman tuli olla rehevä. Leveä lantio kieli hyvän synnyttäjän ominaisuuksista, runsas takamus ja rinnat takasivat naisen terveyden ja voimakkuuden, kuvaa Murto pukujen muotokieltä.
”Olen syntynyt kansallispukujen keskelle ja kasvanut pukuun sisälle”
– Äitini on ommellut ja kirjonut kansallispukuja ja isäni on valmistanut kansanomaisia jalkineita, kutonut kankaita tilauksesta – ja joskus kirjonutkin. Kansallispuku on siis aina ollut miulle mieleinen, mutta en todellakaan ajatellut alkaa valmistamaan niitä. Olin nähnyt käsityöläisyyden läheltä, eikä se kiinnostanut, kuvaa Murto ensiajatuksiaan käsityöläisammattista.
Murto ehti kokeilla monenlaista ja pohti, mikä se lopullinen oma ala olisi. Lopulta hän päätyi opiskelemaan artesaaniksi.
– En yhtään ajatellut tekeväni kansallispukuja, siihen kärsivällisyyteni ei mitenkään riittäisi, mutta valmistuttuani alkoi tipahdella ensin kansallispukukankaiden tilauksia, sitten myös kansallispukujen ompelu- ja kirjontatöitä. Jossain vaiheessa huomasin, etten halua mitään muuta tehdäkään ja mitä pienempää piiperrystä, sen ihanampaa, kuvaa Murto.
Huonokuntoisen puvun voi pelastaa rakentamalla siitä modernin vaatteen
Murto muistuttaa, että kansallispukua voi ja kannattaa käyttää esimerkiksi häissä, syntymäpäivillä, rippijuhlissa, lakkiaisissa, koulujen, seurojen ja yhdistysten juhlissa, jopa hautajaisissa ja tietenkin kansallispukujen tuuletuspiknikillä aina elokuun viides päivä. Puku taipuu siis moneen eikä päällä tarvitse olla aina kokonainen puku:
– Kansallispukujen osat ovat hyvin tehtynä laadukkaita ja kestäviä vaatteita. Ne kestävät käyttöä enemmän kuin parit juhlat vuodessa. Liivin voi yhdistää housuihin tai pukea vaikka yksinkertaisen mekon päälle. Hameeseen voi yhdistää modernin yläosan, kunhan muistaa ratkaista avonaisen halkion ongelman vaikkapa hakaneuloilla ja tykkimyssy sopii esimerkiksi kotelomekkoon. Myös kansallispuvun levyriipus sopii sellaisenaan upeasti melkein minkä tahansa juhlapuvun kanssa ja paljinsoljen voi ripustaa ketjulla tai nauhalla kaulaan, Murto vinkkaa erilaisista käyttötavoista.
Muuta mielikuvia messuilla
– Tuon messuille nähtäväksi maalaisväestön 1700–1800-luvuilla käyttämien juhlapukujen mukaan tehtyjä, mahdollisimman tarkkoja toisintoja. Jos kansallispuvut ovat lähellä sydäntä, kannattaa tulla katsomaan. Jos puvut ovat ihan vieraita, ja mielikuva niistä on tunkkainen, huonosti istuva ja vanhanaikainen; kannattaa tulla sitä suuremmalla syyllä, Murto kehottaa.
Mukaan Murto pakkaa myös Kerää kansallispuku -lautapelejä sekä digipainettuja kankaita, joiden kuosit on lainattu kansallispuvuista. Kansallispukuraidat-kankaita saa messuilta sekä joustavina ja joustamattomina.
Soja Murron kokoama Kansallispukunäyttely E-hallissa messujen ajan
Kansallispuvussa Roadshow la 18.11.2017 Ohjelmalava, E-halli