
AJL Guitars on vaativaan käsityöhön ja yksilöllisten, käsin rakennettujen instrumenttien valmistamiseen keskittyvä soitinrakentaja, jonka työskentely perustuu syvälliseen perehtymiseen soitinrakennuksen perinteisiin ja historiallisiin soittimiin sekä vanhojen kitaramallien uudistamiseen. Tekijä on löytänyt työlleen kansainvälisen yleisön ja kuuluu alallaan kansainvälisesti tunnettuihin nimiin. Instrumentit ovat yksilöllisiä kokonaisuuksia, joiden toteutukseen myös asiakas voi vaikuttaa. Työskentelyssä yhdistyvät soittimien valmistaminen ja soittajakokemus.
“Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Ala-Härmästä ja kitaroita olen soittanut sekä rakentanut pikkupojasta saakka. Opiskeluaikana tein korjauksia ja rakensin kitaroita kavereille, sittemmin työn ohessa, ja 2002 vuodesta alkaen päätoimisesti soitinrakennusyrittäjänä. Erikoisalaani ovat Gypsy Jazz -kitarat ja kaareva kantiset jazzkitarat. Kitaroita olen tehnyt satoja, ja niitä on myyty ympäri maailmaa, suurimpana yksittäisenä maana Yhdysvallat. Työni perustuu tarkkaan vanhojen soittimien ja valmistusmenetelmien tutkimiseen, mutta minulle kuitenkin autenttisuuden ja yksityiskohtien lisäksi on erityisen tärkeää suhde soittajaan. Soitinrakentajana on oltava visio siitä, miltä soittimen pitää kuulostaa, mutta soitinrakentaja ei voi päättää millaiselta hyvä kitara kuulostaa, vaan vision on perustuttava soittajan kokemukseen tai mieluiten suurelta osin kokemukseen soittajana.”


“Olen Lee Esselström, käsityökasvatuksen kunniatohtori, taidehistorian maisteri, käsityötuotteiden suunnittelija, ohjekirjoittaja ja käsityönopettaja. Olen kotoisin Mustasaaresta. Työskentelin 21 vuoden ajan käsityöasiantuntijana, toimittajana ja ohjaajana Strömsö-ohjelmassa. Nykyään toimin käsityönopettajana ja suunnittelijana, ja jaan käsityön iloa myös omalla YouTube-kanavallani. Minusta käsityö kuuluu kaikille – iästä, taidoista tai taustasta riippumatta. Uskon, että käsillä tekeminen tekee meille hyvää. Kun ihminen saa luoda hän voi paremmin ja kun voimme hyvin me kohtelemme muita hyvin. Minulle tärkeitä ovat myös luonnonmukaiset materiaalit ja perinteisten taitojen säilyttäminen sekä kehittyminen. Haluan uskoa, että voimme käsityön avulla tehdä maailmasta hieman pehmeämmän ja kiltimmän – ja samalla vastuullisimman.”


Minttu Wikberg on monialainen tekstiilisuunnittelija ja käsityön tekijä, joka on tehnyt parsimisesta oman taiteellisen ilmaisunsa muodon. Hän yhdistää työssään vahvaa käsityöosaamista, tekstiilisuunnittelua ja pohjoismaisesta luonnosta ammentavaa estetiikkaa. Tekemisessä yhdistyvät taidokkuus ja monialaisuus. Kestävä kulutus ja siihen liittyvät arvot ovat keskeinen osa Wikbergin tekemistä, jonka ilmaisussa korostuu maanläheisyys.
“Olen Minttu Wikberg, helsinkiläis-karkkilalainen vaatesuunnittelija, jonka erityiseksi intohimoksi on viime vuosina muodostunut vaatteiden korjaaminen ja hoitaminen. Olen suunnitellut pitkään neuleita, ja niiden parissa työskentely on johdattanut minut myös neuleiden korjaamisen ja paikkaamisen maailmaan. Minua kiehtoo näkyvä paikkaus (visible mending), jossa korjaamisesta tehdään näkyvä osa vaatteen tarinaa. Sen sijaan, että paikkaamista piiloteltaisiin tai rikkinäistä vaatetta hävettäisiin, paikasta tulee eräänlainen kunniamerkki, joka kertoo vaatteen pitkästä elämästä, siitä huolehtimisesta ja sen arvostamisesta. Paikkaamisesta kirjoittamani “Paikkausajatuksia” on kirja neuleiden paikkaamisesta, mutta samalla se kertoo korjaamisen merkityksestä. Kun rikkinäistä ei heitetä pois, vaan sille annetaan huolenpitoa ja uusi mahdollisuus, voimme vähitellen muuttaa myös suhdettamme materiaan ja kuluttamiseen. Korjaaminen on minulle sekä käsityötä että kannanotto.”


“Olen Pinja Wälkky täältä pääkaupunkiseudulta, mutta alun perin olen kotoisin Pohjois-Karjalasta. Rakkauteni pellavaa kohtaan alkoi jo lapsuudessa, kun katsoin, kuinka edesmennyt mummoni kasvatti, loukutti, kehräsi ja kutoi oman pellavakankaansa. Tiesin jo lapsena haluavani jatkaa sukumme ompelijan ammattia. Vuosien saatossa tein kaikkeni tämän unelman eteen, mikä johti lopulta vakavaan uupumiseen. Tällöin löysin pelastukseni kirjonnasta. Työssäni haluan tuoda ihmisten tarinoita esiin kauniilla ja kestävällä tavalla. Oli kyse sitten edesmenneen läheisen tai lemmikin kunnioittamisesta, rakkaan kirjasarjan hahmosta, vuodenajasta tai kulttuurisesta symboliikasta, meillä jokaisella on jokin elämää mullistanut tarina tai muisto, jonka kertomisessa minä autan. Haluan työlläni kunnioittaa sekä ylläpitää perinteisiä tekniikoita, suomalaista kädentaitoa ja luoda merkityksellistä sekä käytännöllistä taidetta.”


“Punomo – Käsityö verkossa ry on Punomo.fi -verkkosivuston taustalle perustettu tukiyhdistys. Sivusto on perustettu vuonna 1996 käsityönopettajien yhteisin voimin, jonka jälkeen sivuja on ylläpidetty ja kehitetty käsityöalan ammattilaisten toimesta. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea ja edistää käsityön opetuksen ja harrastajien Punomo.fi-verkkosivuston ja sen kehittämisestä vastaavan verkkoyhteisön toimintaa sekä vahvistaa käsityö- ja muotoilualan asemaa ja erityisesti alan tiedon ja osaamisen vapaata jakamista verkossa kestävän kehityksen hengessä. Kyseessä on verkosto, joka kokoaa piiriinsä käsityön harrastajat, opiskelijat, oppilaat, opettajat ja muut käsityön ammattilaiset. Punomossa jaetaan käsityöosaamista, tuetaan käsityöalan opettajia työssään ja opiskelijoita opiskelussaan, edistetään käsityökulttuuria ja kulttuuriperinnön merkitystä. Kaikille avoimessa Punomo -sivustossa on vuosittain lähes miljoona käyttäjää ympäri maailmaa.”







