Juhlavuoden hyväntekeväisyysyhteistyö: esittelyssä Ravattulan muinaispuku
Uutinen 24.06.2020
Suomen Kädentaidot -messujen 25-vuotisjuhlavuoden hyväntekeväisyyskumppani on Suomen muinaistutkimuksen tuki ry. Yhdistys työstää parhaillaan rautakauden ja keskiajan taitteeseen ajoittuvaa Ravattulan muinaispukua, joka julkistetaan messujen avajaisissa 12.11.2021. Puku tulee näytille yhdistyksen messuosastolle koko viikonlopun ajaksi.
Hauta, josta muinaispuvun jäänteet on kaivettu esiin, löytyy Kaarinan Ravattulasta ja vielä tarkemmin Ristimäeltä. Suomen vanhimpana kirkonpaikkana tunnettu Ristimäki herätti Turun yliopiston arkeologian yliopisto-opettaja Juha Ruohosen kiinnostuksen vuonna 2010. Ruohonen ja opiskelijajoukko tutkivat vuosina 2010–2016 arkeologisesti noin 60 hautaa. Paristakymmenestä haudasta löytyi jäänteitä vainajan vaatetuksesta. Haudoista talteen otettuja maapaloja tutkittiin myöhemmin Turun museokeskuksessa.
‒ Hauta, johon muinaispuku perustuu, ajoittuu aivan 1100-luvun loppuun tai 1200-luvun alkupuolelle. Vainajasta oli jäljellä vain hammaskiillettä ja pitkälle maatunutta luuta. Hän on ollut noin 160‒165 cm pitkä ja hänet oli haudattu lauta-arkkuun käsivarret vyötärölle taivutettuina. Haudasta paljastui kuitenkin harvinaisen suuria villakankaan kappaleita ja vaatetta, minkä kaltaisia löydöksiä ei ole aikaisemmin Suomessa tehty, sanoo arkeologi Ruohonen.
Eri vaatekappaleiden erilaisista kuiduista, kudelangoista, kankaanpaloista ja tekstiilijäänteistä rakentuvaa muinaispukua on syksystä 2018 lähtien toteutettu arkeologisen tutkimuksen sivuhankkeena Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:n tukemana. Puvun valmistamiseen osallistuu monia tutkijoita, käsityöläisiä ja opiskelijoita, kukin oman erikoisalansa asiantuntijana.
Pukuun kuuluu pellavapaita ja keskellä vainajan rintaa roikkunut hopeinen hevosenkenkäsolki. Isoin vaatekappale on villamekko, jota on koristanut spiraalein reunustettu sininen esiliina. Vainajalla oli päällään punaiset kangassukat, sininen viitta ja kasvoja kehystivät ohimokoristeet.
Eri vaatekappaleiden osista otettujen näytteiden perusteella on saatu selville, että langat on kehrätty epätasalaatuisesta ja sekoitetusta villasta, josta on kuitenkin osattu tehdä kestävää lankaa. Muinaista villalaatua lähinnä oleva nykyinen vastaava villalanka voisi olla ahvenanmaanlampaasta kehrätty villalanka. Tästä syystä Ravattulan puvun materiaaliksi valittiin kyseisen lampaan villa.
Valmistumassa jo 10. muinaispuku
Ravattulan puku -hankkeen tavoitteena on valmistaa tieteellisesti perusteltu ennallistus, joka kertoo suurelle yleisölle siitä, minkälaista tietoa menneisyydestä voidaan saada arkeologisin kaivauksin. Päämääränä on puvun valmistusohjeitten laatiminen ja se, että jatkossa pukukankaat voitaisiin kutoa ahvenanmaanlampaan villasta Suomessa kehrätyistä langoista.
Ravattulan puvusta tulee kymmenes suomalainen muinaispuku. Ensimmäinen, Aino-puku, valmistui jo 1890-luvulla ja sen jälkeen tehtyjen pukuennallistusten pohjana ovat olleet sekä länsi- että itäsuomalaiset myöhäisrautakauden arkeologiset hautalöydöt.
Osa pukuhankkeessa mukana olevista käsityöyrittäjistä on tavattavissa myös messuilla. He myyvät omia tuotteitaan Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:n osastolla.
Messuille osallistuvat käsityöyrittäjät:
Maikki Karisto: lautanauhan kudontapakkauksia, lautanauhoja, nauhalautoja, lautanauhakirjoja
Susanna Koskelo: pronssispiraaliaplikaatioita ja pronssispiraalipätkiä
Annina Rokka: kasvivärjättyjä lankoja ja pieniä puu- tai luutuotteita, kuten kinnasneuloja
Korupaja Vaskikäärme / Johanna Iso-Järvenpää: pronssi- ja hopeakoruja
Suomen muinaistutkimuksen tuki ry myy muinaiskoruja (Ravattulan riipus, Juvan risti, Lemmonsydän), muinaisjäännösaiheisia tekstiilejä, julkaisuja (muun muassa Ravattulan puvusta kertova esite suomeksi ja englanniksi) Ravattulan puku -postikorttisarja ja postimerkkisarja sekä muita oheistuotteita.
Lisäksi pukuhankkeen tekijät esittävät messujen ajan osastolla työnäytöksiä oman osaamisen erityisalueestaan. Osastolla pidetään messujen ajan myös muinaispukuaiheisia esitelmiä ja puvun valmistukseen liittyviä työnäytöksiä.
Tutustu lisää Ravattulan muinaispukuhankkeeseen.